pidän sinut kylmänä

Jotenkin tuntuu siltä, ettei tuolla sisällä kaikki ole okei. Mahassani tai palleassa tai suolessa tai maksassa tai noh, jossain, joku ei pelitä kunnolla. Kun painan ylämahaa, siellä muljahtelee jokin todella oudosti ja tätä ongelmaa ei ole aikaisemmin ollut... En osaa selittää mikä ja mistä se on tullut, mutta se tuntuu joltakin suolikasalta tai turvonneelta joltain, joka ei liikahdakaan tuosta mihinkään. Niin ja siihen sattuu painaessa. En uskalla mainita asiasta kenellekään tai mihinkään ja öisin vain mietin pääni puhkin miten sen saisi pois.

Kesän onnelisuus ainakin kuoli pois taas vaihteeksi äidin tullessa muistuttamaan ensiviikkoisesta nuorisopsykasta. Ajattelin mennä lapsellisesti istumaan suu kiinni sinne sen ajan minkä minun täytyy olla. Tai sitten manipuloivan hullusti selittelen kaikkea muuta asiasta poikkeavaa. Sen tiedän, etten kumminkaan itse aio paneutua "ongelman ytimeen", kuten tuo eräs sitä kutsui. T-O-L-K-U-T-O-N-T-A. Kaiken lisäksi hävettää mennä sinne tällaisessa läskimähö nam nam kunnossa, miten tämmöisellä mänkillä nyt mitään ongelmia voisikaan olla kun ruoka maittaa ah nam heh heh.

Joo, tässä mielentilassa ei saisi kirjoittaa, mutta... ahdistaa vaan niin suunnattomasti.

Valittamista Vaa'attomuudesta

Tarvitsen vaa'an
tarvin vaa'an
taaarviiin vaaaa'aaaan
tarvin vaa'an
tarvin vaa'an
tarviiiin vaa'aaaan
tarvin vaa'an
tarvin vaa'an
tarvitsen vaa'an
tarvitsenko vaakaa
tarvinsen vaakaa
ollakseni onnellisempi
tai sekaisempi,
mutta joka tapauksessa tietäväisempi

Olen hukassa, peitossa kaikessa, kun en tiedä painanko 38, 41, 43, 45, 48 kilogrammaa. Olen sumussa, en uskalla poistua täältä mihinkään ja kaikki se painostus... KUINKA HELVETIN PALJON PAINAN NYT?!

Haluan vaakani takaisin!

edit// sydän taitaa tehdä kuolemaa...

Alone I break

Sää kyllä sopii niin hyvin mielialaani. Sataa, on harmaata ja mikään ei liikahdakaan pihatiellämme. Olen istunut melkein koko ajan kahdesta viikostani sisällä sen takia, että tunnen itseni niin lihavaksi joka puolelta, etten voi mennä pihalle. Koen olevani niin ruma, likainen ja rasvainen. En kykene tajuamaan kuinka järkyttävän yksipuoliseksi elämäni on mennyt parin vuoden aikana. Voisin jauhaa varmaan viikon putkeen kaikesta syömis- ja itsetunto-ongelmista.

Ihan hillitöntä... Joko istun kotona lihavana ja sitten kun tunnen olevani kevyempi, lähden ulos vetämään pään täyteen ja pilaamaan niitä viimeisiäkin ihmissuhteita, joita minulla on. Nyt kaikki lähti menemään alamäkeen kun kävin pienellä kesäreissulla ruississa. Dokasin, söin, oksensin ja sitä samaa vanhaa rataa, mutta 100 varmasti lihoin niin tolkuttomasti... joka paikkaa turvotti kotiin päästyä. Itkin autossa äidille kirjastosta tullessa, etten voi elää tällaista elämää, kun he vahtivat oksenteluani, syömistä ja kaiken lisäksi riistivät vaa'ankin. Kumminkin pystyin olemaan edes hiukan onnellisempi, kun tiesin miten kroppani voi.

Mielessä pyörii myös, miten pystyn enää seurustelemaan tulevaisuudessa? Häpeän niin paljon itseäni, sairauttani, heikkouttani, etten varmasti kykene koskaan, ikinä paljastamaan kenellekään mitään. Miten selittelen menkattomuuttani, syömättömyyttä, itkettyjä silmiä... vai pystynkö joskus luottamaan niin paljoa, että kertoisin kaiken? Tuntuu kumminkin niin etäiseltä... ja kuinka normaalit sitten tuomitsevat sitä, kun kerron oksentaneeni puoli vuotta tolkuttoman kasan rahaa pöntöstä alas. En ole varma olenko sanonut olevani biseksuaali tai panseksuaali, mutta entä jos rakastun mieheen, olemme vuosia yhdessä ja lapsikysymys nousee pinnalle. Uskon menettäneeni hedelmällisyyteni kokonaan monien vuosien epämääräisten menkkojen mukaan ja en ole tarvinnut ehkäisyä piiiitkiiiin aikoihin.

Hmph, hullunkurista edes, että nuoret tytöt miettivät tällaisia kysymyksiä iltaisin kun sataa ja kaikki näyttää niin onnettomalta. En kumminkaan haluaisi vielä ihan kaikkea luovuttaa, vaikka epätoivoisimmilla hetkillä se tuntuisi niin oikealta ratkaisulta. Haluaisin kokea ihan oikeaa onnea ja autuutta, mutta se on vain naivia ajattelua, jolla jaksaa pysyä pinnalla.

Ainakin toistaiseksi on löytynyt taas toivoa ja haaveita, mutta milloin tapahtuu taas niitä ratkaisevia asioita ja milloin olen sitten niin rohkea, että astun tyhjyyteen?

Voisipa aivot vaan sammuttaa välillä.


Pick me up
Been bleeding too long
Right here, right now
I'll stop it somehow

I will make it go away
Can't be here no more

Seems this is the only way
I will soon be gone
These feelings will be gone
These feelings will be gone