kaunis on rumaa, tiedän

En ole ikinä ollut näin buliminen mitä nyt olen. En pysty minkäänlaiseen normaaliin syömiseen, en voi edes koulussa kahvilassa tuhlata 60 senttiä ihanaan ja tuoreeseen mokkapalaan, joka loistaa lasisessa vitriinissä. En voi upottaa kahvin lämmittämää lusikkaa sen suklaiseen kuorutukseen ja murusia huulissa hipsiä vessan kautta taas tyytyväisenä ruodussa. Ai miten niin tänään haaveilen moisesta herkusta?

Aina voi haaveilla. Kolmannen kupin jälkeen kahvia kuvittelin olevani syömättö koko päivänä. Se on toinen vaihtoehdoistani. Toinen on järjetön ahmiminen ja oksentaminen. Sekin on kyllä houkuttelevaa. Ja arvatkaa vain mitä olen tehnyt viimiset kolme viikkoa? Ahminut ja oksentanut HYVÄLLÄ OMATUNNOLLA. Syödessäni pussillisen paahtoleipää, sitä kaikkein vaaleinta VOIN KANSSA (jota en ole syönyt vuoteen, rehellisesti) ja nielessä kolme litraa maitoa paketillisen suklaamurojen kanssa olen hiipinit ah-niin-salamyhkäisesti vessaan, jossa äänettömästi annan ruuan valua sisuksistani valkoiselle posliinille. Siitä innostuneena palaan keittiöön vatkaamaan kermavaahtoa, jota levitän kaikkien leivosten päälle. Kuohkean mustikkapiirakan, rasvaisten kampanisujen ja laskiaispullien hillon päälle. Ja lisää sitä ihana kylmää maitoa nam kuinka se valuu kylmänä kurkusta.

En varmaan kirjoita hetkeen. En halua kirjoittaa tämmöisestä. Tai haluan. En minä tiedä. Paino kävi 39,2; mutta nopeasti ahmin sen 42, jolloin oli pakko ahmia vielä lisää ja oksentaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa.

Joo moi.

tahdoin vapautta, kauneuden nälän

Nyt suutun todenteolla jos tämä ei lopu. Taas tuli ahmittua, mutta tattadaa mikä poikkeus tänään, en oksentanut niitä lihottavia kaloreita pois. Paitsi jäätelön. Jäätelö on omalla tavalla niin paha juttu, se ei pysy sisällä enää vaikka kuinka olisi lupa sitä syödä. Se vain liukuu ulos sisuksistani, aukaisen vain suuni raolleen ja se purskahtaa ällöttävän makeana ulos, maistuen täysin samalla kuin sitä syödessäni. Haluaisin tuntea sen ihanan tyhjyyden, joka humisee mahassani ja hivelee korviani, mutta nyt en saa sitä, en ainakaan ennen yötä.

En saa edes minkään sortin nautintoa syömisestä. Ruoka maistuu nykyisin niin tuhkalta suussani, mutta minun on vain pakko saada tuntea se siellä. Mitä mukavamman tuntuista, sen parempaa ruokaa. Juusto on kyllä ehdoton ja murot, ne rapisee oikein mukavasti ja maito on aina ihanan kylmää. Tänään söin kaksi lautasellista muroja, kaksi kasvispihviä juustokuorrutteella, tomaattikeittoa 300 ml, puolikkaan kanapihvin (lihaa!!! mikä mua vaivaa), litran jäätelöä ja pannukakkuja. Pannukakut olivat kyllä todella huvittavan reissun takana, äidin nukkuessa hiivin keittiöön ja valitsin sellaisia paloja lautaselta, ettei niiden uupumista huomaisi niin helpolla. Hah hah, ketä tässä edes huijaa tällä höllyvällä massulla. Höllyn löllyn ja maanantaina pitäisi mennä kouluun, enkä ole tarpeeksi laiha.

Huomenna en syö mitään. Ärsyttävää kuinka ruokapainotteiseksi tekstini taas menevät, en haluaisi jauhaa niistä, mutta en pysty lopettamaankaan. Eivät aivonikaan lopeta ruuan ajattelemista, miten tässä muka voisi keskittyä mihinkään muuhunkaan.

Pakkomielle. Minulla on niitä useita, mutta nyt haluan keskittyä juustoon, X-hyppyihin, pepsimaxiin sekä coca-cola ligh plus green teehen. Juuston on kaiken pahan alku ja juuri. Sen jokainen muoto ja maku on oikeasti hyvää, voisin varmaan vetää paketillisen juustoa ja se maistuisi koko ajan yhtä taivaalliselle. Ja kaikki ruoka johon tulee juustoa on pakko olla hyvää. Varsinkin jos se on kuorrutettu juustolla. Juusto. Kuinka ihana pelkästään sen sanominenkin on. Sulanut juusto lähes minkä vaan kanssa, nam. Pannukakku ja siinä makean suolainen juustoviipale. Juuuustoa. Tosin välillä se on todella ällöttävän näköistä, ulkonäkö ei vastaa sen makua, joka hivelee makunystyröitä. Mutta aina voi sulkea silmänsä totuudelta, eikö?

X-hypyt. Teen niitä päivittäin ainakin tuhat, yleensä enemmänkin. Jos syön jotain, niitä on pakko päästä tekemään. Harmi kun kavereiden luona ei kehtaa alkaa hyppiä ja kuiskimaan "yy, kaa, koo, nee, vii, kuu, see, kasi, ysi, kymppi, yytoo, kaatoo..." Kotona ollessani minulla on aika. Viidentoista minuutin välein pitää tehdä sata hyppyä. Tai muuta vastaavaa. Niitä pitää tehdä aina, pyöreän, punaisen sekä pörröisen mattoni päällä, jotta pienet tömähdykset eivät karkaa muiden korville. X | X | X|.

Pepsimax ja uutuus rakkauteni colalaittigreentee. Ne pitää olla tölkkeinä, pullotettu maistuu niin paljolle, lämpimämmälle. Onneksi asumme ruotsinrajan vierellä, joten voimme hakea lavoittain 40 sentin tölkkejä. Pidän niitä piilossa varastossa, jottei isoveljeni juo niitä. Niistä en voi kertoa yhtä paljon, kuten juustosta. Taivaallista on vetää jotain niin hyvää 1 kalorin verran - ja kaiken lisäksi tuossa cola tölkissä lukee no calories. Se on melkein rakkaustunnustus, oih.

Tämä on todella pöljä postaus. Tai sitten minusta tuntuu pöljältä. Ei auta, menen tekemään hyppyjäni rauhoittuakseni ja sitten voisin tehdä kuntopiiriä. Jotain, joka kuluttaisi nämä läskit kadotukseen.


EDIT// lisätään sitten toinen litra jäätelöä ja oksennus reissu. Sekä kolme dominokeksiä. Jos vaikka maanantaina tapahtuisi auto-onnettomuus ja ei tarvitsisi kohdata toisia ihmisiä epäonnistuneena pallerona.

it's so lovely be an ahmattiii

Matikka 7: 9- (80%) ja 10- (20%)
Matikka 5: 10
Kemia: 9½
Englanti: ???

Huomenna on englannin koe, johon en jaksa lukea. Huomenna on myös ne rästisanakokeet, jotka lintsasin. Huomenna on vain tunti koulua. Huomiseksi on lupaus kaupunkikierroksesta kaverini kanssa. Huomiseksi täytyy kiertää kaupan kautta. Huomiseksi täytyy keksiä syy ahmimiseen.

Tänään oli syy ahmia. Tänään upposi mahaani kolme lautallista muroja, kaksi croissanttia, kanakeittoa(!!! siinä on lihaa), 300 g lakritsia, litra jäätelöä, juustovoileipiä ja litra maitoa. Tänään kumarruin pöntön edessä kuin halpa petturi. Tänään oksensin itseni polvilleni heikotuksesta. Tänään en ollut onnellinen.

40 kg. läski läski läski läski läski, nauran sun läskeilles, haahaahaa.

eikä tämä ole leikki ollenkaan

en ehkä tiedä mitä tehdä
vaikka joskus olenkin varma
ja joskus makaan aivan hiljaa
ja uskallan vain epäillä

jos yrittäisin puhua vain sanoja
käsiin jäänyt kosketuksen paloja
täytyy luopua, ajatella uudelleen
itsensä ja muut




"Mikset sinä syö?!"
Ei minun ole nälkä.
"Jokainen ihminen tarvitsee ruokaa elääkseen!"
Niin, ihmiset tarvitsevat ruokaa elääkseen, ei kuollakseen.
"Ei tuolla määrällä pärjää!"
Kyllä pärjää, tässähän minä olen.
"Ottaisit vähän ettet näyttäisi noin sairaalta."
Sairaalta, en minä ole sairas ja ei kiitos, olen lihava.
"Sinun pitää syödä ainakin kaksi lämmintä ateriaa."
Mitä vittua?
"Perunaa, spagettia, riisiä.."
En minä pysty kun sattuu.
"Piristyisit kun söisit!"
Masentuisin.
"Et vietä enää aikaa kavereiden kanssa."
Niin, koska olen läski.
"Paljon painat?"
Liian paljon.
"Mikä on sitten hyvä?"
Luvullisesti kolmekymmentäviisi kuulostaa kivalta, näöllisesti...
"Miksi teet tämän itsellesi?"
En tee itselleni mitään.
"Miksi kidutat itseäsi?"
Ollakseni kauniimpi ja laihempi.
"Haluatko kuolla?"
Itseasiassa kyllä.
"Vitsailetko?"
Näytänkö siltä?
"Voinko auttaa jotenkin?"

Tapa minut.

- eräänä aamuna

En muistanutkaan kuinka ihana on kääriytyä peittoon vihon sekä kynän kanssa ja piirtää. Taustalla helisee kauniisti Tenhi, uusi rakkauteni (CMX kulta, en ole unohtanut sinua, meillähän on avoin suhde!) ja kynä juoksee välillä hitaasti, välillä nopeasti, kevyesti ja upoten syvälle. Tätähän voi verrata seksiin, eri tahtia eri kulmista, loppu tuloksena joko tyytyväisyys tai pettymys. Piirrän luurangon laihoja tyttöjä rikkinäisissä vaatteissa, piirrän uhkeita naisia tiukoissa korseteissa.

Juoksen kuumeisena olohuoneeseen
"Isä, isä, ettekö te ostaneet nyt syksyllä skannerin?"
"Joo, ostettiin, kui?"
"Missä se on?"
"Varastossa."
"Asennetaanko se ens viikolla?"
"Kyllä kulta, millainen olo"
"Liian hyvä sairaaksi."

Palaan hiipien kissamaisesti huoneeseen ja syöksyn omaan pieneen maailmaani, joka ei ulotu sängystä kauemmaksi. Huoneeni on sotkuinen, papereita ja roskia sängyn ympärillä. En ole noussut koko viikonloppuna tästä, maannut koneen, musiikin, kemian ja piirtämisen kanssa. Ajatukseni eivät vieläkään kulje, sen takia en varmaan kaipaakaan niin paljoa seuraa. En ole vaihtanut kahteen päivään vaatteita, en näe syytä siihen. Olen heittänyt matikan ja kemian kirjoja kilpaa seinään ja syöksynyt himokkaana piirustuslehtiön kimppuun. Kuinka ihanaa onkaan piirtää, kuinka ihanaa on kirjoittaa merkitykselliseen kuvaan tärkeitä sanoja.

Piirtäminen on niin rentouttavaa, en edes muista milloin viimeksi olen tehnyt sitä. En pysty käsittämään miksi olen jättänyt sen edes taka-alalle, rakkaani, löysin sinut uudelleen! Herään aamulla kasvoissa mustetahroja ja sormet kietoutuneena kynän ympärille. Makasin siinä liikkumatta useita minuutteja.

Huomenna pitää sitten nousta.

minussa on kirjoitusta kovin vähän tänään
mahtavia suunitelmia suuriin valloitusretkiin
en etsi sovitusta, enkä kaipaa kunniaa
minä olen unohtanut miltä tuntuu rakastaa

ps. koulu menee perseelle