Sää kyllä sopii niin hyvin mielialaani. Sataa, on harmaata ja mikään ei liikahdakaan pihatiellämme. Olen istunut melkein koko ajan kahdesta viikostani sisällä sen takia, että tunnen itseni niin lihavaksi joka puolelta, etten voi mennä pihalle. Koen olevani niin ruma, likainen ja rasvainen. En kykene tajuamaan kuinka järkyttävän yksipuoliseksi elämäni on mennyt parin vuoden aikana. Voisin jauhaa varmaan viikon putkeen kaikesta syömis- ja itsetunto-ongelmista.
Ihan hillitöntä... Joko istun kotona lihavana ja sitten kun tunnen olevani kevyempi, lähden ulos vetämään pään täyteen ja pilaamaan niitä viimeisiäkin ihmissuhteita, joita minulla on. Nyt kaikki lähti menemään alamäkeen kun kävin pienellä kesäreissulla ruississa. Dokasin, söin, oksensin ja sitä samaa vanhaa rataa, mutta 100 varmasti lihoin niin tolkuttomasti... joka paikkaa turvotti kotiin päästyä. Itkin autossa äidille kirjastosta tullessa, etten voi elää tällaista elämää, kun he vahtivat oksenteluani, syömistä ja kaiken lisäksi riistivät vaa'ankin. Kumminkin pystyin olemaan edes hiukan onnellisempi, kun tiesin miten kroppani voi.
Mielessä pyörii myös, miten pystyn enää seurustelemaan tulevaisuudessa? Häpeän niin paljon itseäni, sairauttani, heikkouttani, etten varmasti kykene koskaan, ikinä paljastamaan kenellekään mitään. Miten selittelen menkattomuuttani, syömättömyyttä, itkettyjä silmiä... vai pystynkö joskus luottamaan niin paljoa, että kertoisin kaiken? Tuntuu kumminkin niin etäiseltä... ja kuinka normaalit sitten tuomitsevat sitä, kun kerron oksentaneeni puoli vuotta tolkuttoman kasan rahaa pöntöstä alas. En ole varma olenko sanonut olevani biseksuaali tai panseksuaali, mutta entä jos rakastun mieheen, olemme vuosia yhdessä ja lapsikysymys nousee pinnalle. Uskon menettäneeni hedelmällisyyteni kokonaan monien vuosien epämääräisten menkkojen mukaan ja en ole tarvinnut ehkäisyä piiiitkiiiin aikoihin.
Hmph, hullunkurista edes, että nuoret tytöt miettivät tällaisia kysymyksiä iltaisin kun sataa ja kaikki näyttää niin onnettomalta. En kumminkaan haluaisi vielä ihan kaikkea luovuttaa, vaikka epätoivoisimmilla hetkillä se tuntuisi niin oikealta ratkaisulta. Haluaisin kokea ihan oikeaa onnea ja autuutta, mutta se on vain naivia ajattelua, jolla jaksaa pysyä pinnalla.
Ainakin toistaiseksi on löytynyt taas toivoa ja haaveita, mutta milloin tapahtuu taas niitä ratkaisevia asioita ja milloin olen sitten niin rohkea, että astun tyhjyyteen?
Voisipa aivot vaan sammuttaa välillä.
Pick me up
Been bleeding too long
Right here, right now
I'll stop it somehow
I will make it go away
Can't be here no more
Seems this is the only way
I will soon be gone
These feelings will be gone
These feelings will be gone
1 kommentti:
Hei. Olet ehkä kuullut tämän ihan liian monta kertaa ja se saattaa tuntua turhalta, mutta haluan sanoa silti, että kyllä kaikki järjestyy, koska jos asiat menevät hyvin pitkään alamäkeä niin kyllä joskus, ihan varmasti täytyy tulla iloinen ylämäki. Sellainen laki on olemassa (ainakin mun päässä:) ja sellainen laki saa nyt tulla käytäntöön. Ihan totta kaikki järjestyy. Siihen saattaa mennä pieni tai pitkä hetki, mutta silti asioilla on taipumus järjestäytyä ja sitten asiat tuntuvat iloisemmilta ja paremmilta. :>
Eikä oksentelu ole sinun syytäsi, koska sinä et sitä asiaa, joka saa sinut oksentamaan ,valinnut. Se on sen syy, sen sairauden ja se sairaus on se ruma, likainen ja rasvainen . Et sinä, sillä sinä olet kaunis, pieni ja puhdas. Se sairaus ei ole sinun syytäsi.
Voimia ja halauksia. :>
Lähetä kommentti