En ole nukkunut nyt viimeisen viikon aikana lähes ollenkaan. Pientä koiranunta olen saattanut parin tunnin ajan yöllä torkahtaa, mutta muuten pimeät tunnit ovat uponneet pyörimiseen, jumppaamiseen, koomaamiseen ja piirtelyyn. Piirustuksien taso on kyllä jotain niin alhaista, hävettää edes katsoa kuvia ja myöntää niiden olevan omia tuotoksia. Eheehee, ihan kuin edes olisin niitä kenellekään näyttämässä, mutta omaksi viihteeksihän ne vain olivat.
Asiasta kukkapurkkiin:
Viime yönä mietin miksi ihmiset eivät voisi vain päättää haluaisivatko elää vai ei. Tai siis, kyllähän me nytkin voidaan lopettaa elämä tappamalla itsemme jollakin raa'alla tavalla, mutta miksi me emme voi vain ajatella "jep, kyllä, haluan kuolla" ja STOP elämä loppuisi.
Delfiinit pystyvät vissiin tekemään niin. Ainakin jossakin dokumentissa, joka muistaakseni kertoi Flipperin näyttelijöistä, eräs delfiini oli uinut hoitajansa luo, laskenut päänsä sen syliin ja lopettanut täysin tyynesti hengittämisen. Ja sen dokumentin mukaan delfiinit kykenevät oma-aloitteisesti siihen. Miksen minä pysty vain lopettamaan hengittämistä? Delfiini olisi muutenkin varmaan tosi kivaa. Saisi uida vedessä päivät pitkät, hyppiä kylmästä vedestä lämpimään ilmaan ja syöksyä torpedon lailla takaisin sen syvyyksiin. Veden keveyskin olisi todella miellyttävää, kauniisti ja sulavasti voisi uiskennella, vaikka painaisi tuhansia kiloja.
Delfiinit pystyvät kauniisiin itsemurhiin, mutta ihmisten itsemurha on niin raakaa. Repiä ranteet auki, hirttää köyteen, hukuttautua kivipussin kanssa tai napsia lääkkeitä. Vaikka tuntuu pahalta, en tiedä pystyisinkö tekemään itsemurhaa. Niin moni joka ei olisi halunnut kuolla, on kuollut ja sitten minä tulisin itsekkäänä, tappaen itseni heidän seuraan, jotka olisivat halunneet elää. Mutta toisaalta, miksi minun pitäisi kituuttaa itseäni täällä jos en kerta viihdy? Taas tulvii epämiellyttäviä kysymyksiä päähän ja yritän onkia järkeviä ja oikeudenmukaisia vastauksia niihin. Argh.
Tietyllä tasolla ajattelen kuolemista kaiket aikaa. Tunnustelen usein pulssia kokeillakseni olisiko sydän pysähtynyt. Valitsen vaarallisimman paikan seistä kaikkialla. En katso tietä ylittäessäni autoja. Poltan tupakkaa toivoen keuhkosyöpää. Näännytän itseäni hengiltä. En laita turvavyötä kiinni autossa. Olen hyväksynyt sen, että kuolen joka tapauksessa. Saatan jäädä autonalle, saatan tukehtua puuroon. Kuolen joka tapauksessa. Miksi en voisi päättää tapaa sen tapahtumiseen?
Pomppii niin paljon ajatuksia päähän, ei pysty keskittymään. Viuh ja vauh ja sinne meni.
Menen saunaan. Ehkä saisin sydänkohtauksen siellä tai pyörtyisin kuihtuen pois.
Ehkä.
Ei sitä tiedä.
1 kommentti:
Jos minulle olisi annettu sellainen taito, että voisin ajattelemalla tappaa itseni, olisin kuollut luultavasti 9-vuotiaana. Mikä sinänsä olisi surullista, koska vaikka kuinka paljon tulisi paskaa niskaan, voi silti löytää jotain uutta ja ihanaa; niinkuin minäkin olisin löytänyt. Vaikka elämä tuntuu olevan välillä pelkkää paskaa, luotan siihen, että se ei jatku aivan ikuisuuksiin; hyvää on vielä jossain tiedossa, sekä sinulle että minulle.
Lähetä kommentti