Tämä päivä on ihanasti valunut hukkaan peiton suojaavassa sylissä. Kuola valuen tuijottelin telkkaria, makasin liikkumattomana tietokoneen edessä ja litkin light 7uppia. Nuuskasin, poltin, ahmin sekä oksensin, mutta... tällä kertaa se yksinäisyys, hiljaisuus ja kaikki tuntui jotenkin kotoisan turvalliselta. Selailin idioottimaisia kuvia ja räkättelin äänekkäästi, harmi kun talossamme ei kaiu. Illemmalla sitten raahauduin suihkuun, meikkasin ja pynttäsin itseni todella tiptop kuntoon ja lähdin pyörähtämään meidän pikku privaatti kaupoissamme Ruotsin (ruotti, mietin kauan miten se pitikään oikeaoppisesti kirjoittaa) puolella ostamassa kaikkea pientä kivaa sekä halpaa! Tuoreananas maksaa täällä kaupoissa 2 euroa kun taas toisella puolella 1,5 euroa. Voin mennä aina ostamaan halpaa ananasta ihan sen koristeellisuudenkin vuoksi. Katkerana tuijottelen sitten sitä täällä kotona ja himoitsen sen makean raikasta sisältöä, jota en uskalla syödä.
En ole laskenut kaloreita tai tehnyt pakonomaisia jumppia nyt ollenkaan. Jotenkin väsyin siihen kaikkeen, korvasin sen totaali syömättömyydellä, kahvilla, viinalla ja silleen. Vihaan silleen päätettä, mutta höpisin sen äsken ääneen ja en voinut vastustaa sen ylös kirjoittamista. Viikonloppuna olin todella pahassa kunnossa, en muista puoliakaan, makasin vessan lattialla varmaan kaksi tuntia välillä yökkien ja todella ihana, rakas ystäväni istui koko ajan vieressäni ja itki. Itki, itki ja itki. Selitti kuinka huolissaan on minusta ja kuinka ajattelee minua iltaisin pelon sekaisin tuntein. Yritin lohduttaa, etsin kaikkea kumoavia sanoja hänen väitteilleen ja nieleskelin pahaa oloa kaikin parhain. Se oli kyllä lohdullista nähdä toisen itkevän minun takia, vaikkei sitä haluaisikaan. Pienesti saa toivoa siihen, että on ihmisiä, jotka välittävät.
Minulla ei ole mitään järkevää selitettävää ikinä ja tuntuu välillä näiden tekstien olevan niin turhaa. Mukavaa on kyllä kirjoitella joskus "mitä kuuluu", varsinkin kun ei ole niin sekaisin syömishäiriöstä. Pää lyö taas niin pahasti tyhjää, etten oikein tiedä kuka ja mikä olen. Mutta mutta... Haluaisin vain olla täydellisyys kaikessa perfektiosuudessani, mutta se on liikaa vaadittu pieneltä ihmiseltä.
Mad, mad world...
1 kommentti:
Hei. Kiitos.
Nämä tekstit eivät todellakaan ole turhia! Ihan totta ne eivät ole turhia. Ja sun täytyy muistaa syödä (vaikka mulla ei olekkaan mitään oikeutta sanoa näin), mutta kun jos sinä et enää syö, niin sitten taas yksi kaunis ihminen katoaa maailmasta (ja mielestäni sinä olet kaunis) ja sitten maailmassa on paljon vähemmän kauneutta. Eikä se ole hauskaa.
Aurinkoisia päiviä ja kaikkia mukavuuksia sinulle.
Ja hei syö se ananas. Se on varmasti maukas. :>
Lähetä kommentti