Both under influensa
we had demons in
to know what to say
mind is a razorblade
to call for for hands of above
to lean on
wouldn't be good enough
for me, no
Nyt on aika saada kontrolli takaisin. Ei enää ahmimista ja oksentelua sekä turvonneita naamoja ja mahoja. Ei enää ahdistusta kasvavista reisistä ja lanteista. Pakko laihtua takaisin 41, silloin on hyväolo, kevyt, huimaava ja kaunis. Laiha. Hetkellisesti. Enemmän kuin nyt, sain aamulla sätkyn ja ahdistuskohtauksen, kun vaaka näytti lukua 45. Miten se voi olla niin paljon, vannotin itselleni, etten palaa tuohon lukuun enää koskaan, mutta salakalavasti anoreksiarakas meni piiloon, kun suklaarasia tuli kohdalleni. Ja söin, otin lisää, salaa ja muiden nähden, tiuskin jos joku mainitsi syömisestäni jotain. Mutta lupaan kontrollin takaisin itselleni, nyt viikossa pitää päästä ainakin takaisin 43. Kontrolli tulee takaisin, takaisin omaan pieneen ja sairaaseen maailmaani, haluan taas tyydyttäviä tuloksia. Sallittuja ruokia vain, ei mitään pullamössö paskaa, joka tekee minut rumaksi ja epämielyyttäväksi persoonaksi.
Kävin vaihtamassa puhelinnumeton, jotta poika ei saa minuun enää yhteyttä. Kaikki narut ovat käsissäni, voin ottaa hänwwn yhteyttä, vaikka mustelmat eivät ole vielä kadonneetkaan. Sain eilen tietää hänen kaveriltaan, että poika oli viettänyt joulunsa hotellissa ympäripäissään. Minä vietin joulun perheeni ja sukulaisten kanssa. Yöllä menimme serkkuni kanssa ajelemaan, hänen kaverinsa oli kuskina ja hän oli niin suloisen reppana. Hän ei ymmärtänyt juttuja ja kukaan ei ymmärtänyt hänen selityksiään, mutta nauroin oikeasti hänen söpölle pöljyydelle. Tupakkaa polttaessa hän kehui silmiäni ja se lämmitti mukavasti palevia sormiani.
Jos en paina uudeksi vuodeksi neljääkymmentäkolmea kiloa, en saa juoda dooley's pulloani, joka seisoo kaappini päällä. Sairasta, kun sellainen pullo pitää sisällään 1000 kaloria ja minä himoitsen juoda sen sisuksiini, sekoittamaan päätäni kevyemmäksi.
En saa taaskaan öisin unta. Olin jo huojentunut, kun sain viikon verran nukuttua edes viisi tuntia, taas tunnit ovat huvenneet yhdestä kolmeen ja tuijottelenkin valvotuilla hetkillä Sopranoksen viidettä tuotantokautta ja toistelen sarjoissa jumppaliikkeitä.
Suunittelimme shoppailureissua Ouluun ystäväni ja hänen poikakaverinsa kanssa, he ovat todella läheisiä minulle ja en malta odottaa junamatkaa heidän seurassaan, jutella kaikesta heidän kanssaan ja nauraa, kaipaan niin kovasti naurua sekä nauramisen aihetta! Tosin pelkään syömisiä. He tietävät, ettei mahani kestä raskaimpia ruokia, mutta he eivät tiedä, että aioin olla syömättä ennen uutta vuotta. Ehkä menisimme jonnekkin, mistä saisin jotain keittoa. Tai sitten tyydyn pelkästään pepsi maxiin, kahviin ja tupakkaan. Olen tullut tupakasta muuten riippuvaiseksi, en olisi ikinä uskonut moista. Mutta tupakalla voi pitää kauniisti kontrollin ruuan suhteen, kun tekee mieli ahmia, voikin kävellä pihalle ja polttaa himo karkuun.
Huomisen voisin istua omassa huoneessani, tekemättä mitään, upota lakanoihin musiikin hakatessa aivojani.
Eipä oikein muuta jaksa. Enkä tehny jouluitsaemurhaa, vaikka pyörittelinkin asiaa mielessäni. Nyt tuntuu ihmeen hyvältä, vaikka kilot ahdistavat. Kunhan menkat eivät tule, kaikki on hyvin. Olen edes sen verran laiha sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti